Tiedote

Huomisen asiakkaat jo tänään?

Lanseeraamme tänään täysin uudenlaisen ratkaisun, jossa olemme yhdistäneet mullistavalla tavalla asiakkuudenhallinnan, yritystietopankin ja myyntivinkit.

Ensin olivat suo, kuokka ja Jussi. Sitten tuli CRM, jonka parissa osa porukastamme aloitti jo kaksi vuosikymmentä sitten, maailman ollessa hyvin erilainen kuin tänä päivänä. Vuonna 2009 järjestelmien parissa koettu kiteytyi ajatukseen, että pelkkä teknologia ei enää riitä. Fenix Solutions Oy sai alkunsa ja kehitystyö sekä teknologian valjastaminen liiketoiminnan kehittämisen välineeksi lähti kunnolla vauhtiin. Yrityksen perustajat päästivät jotain hienoa valloilleen, sillä fenixläiset eivät ole koskaan tyytyneet kulkemaan siitä, missä aita on matalin.

Olemme vuosien varrella usein kokeilleet täysin uusia väyliä, joko ratkaistaksemme asiakkaamme liiketoimintaan liittyvän haasteen tai oman mielenkiintomme vuoksi. Fenixläisiksi on haettu saman asenteen jakavia, liiketoiminnassa kannuksensa ansainneita ammattilaisia sekä intohimoisia tietojärjestelmien kehittäjiä. Vuonna 2016 ymmärsimme, että meillä oli käsissämme erinomaisen kehitystyön lisäksi ainutlaatuinen yhdistelmä maailmanluokan teknologiaa ja suomalaista yritystietoa sekä huippuluokan sähköpostimarkkinoinnin välineet.

Kaikesta tästä hioutui Oppo. Ota sinäkin käyttöösi huomisen välineet jo tänään.

Lue lisää & pyydä demo
By |2017-11-03T15:46:09+00:0007.9.2016|Blogi, Uutiset|