GDPR tervetuloa, Fenix on valmiina!

Valmiina GDPR:n tuloon!

Välillä on parempi lähteä katsomaan asioita hieman kauempaa, jotta näkee paremmin myös lähelle.

Viime viikolla tiimimme vietti pari päivää Prahassa koulutuksessa. Kun työpäivien normaalit rutiinit rikottiin, meillä oli mahdollisuus keskittyä tietosuoja-asetuksen läpikäyntiin ja sen vaikutukseen omassa toiminnassamme aivan eri tavalla kuin toimistolla. Koulutuspäivien aikana teimme viimeisiä tarkistuksia omaan toimintaamme liittyen ja samalla hyödynsimme tilaisuuden kehittää tiimien yhteistoimintaa.

Koulutusmatkan aikana kävimme lävitse ja testasimme tiimien GDPR -osaamista mm. asiakastietojen käsittelyyn ja laitteiden sekä yhteyksien suojaamiseen liittyen. Samalla varmistuimme siitä, että kaikki laitteemme ovat tietoturvallisia ja suojattuja tehdyn suunnitelman mukaisesti. Koulutuspäivien aikana testattiin  käytössä olevien etälaitteiden turvallisuutta, varmistettiin salasanojen turvattu säilytys ja tehtiin myös pari yllätystestiä mm. kännyköiden suojaukseen liittyen.

Matkat ja aika Prahassa jakautui mukavasti koulutuksen, testauksen ja tiimityöskentelyn kesken.

Tervetuloa GDPR, Fenix on valmiina!







By |2018-09-18T12:07:15+00:0014.5.2018|Blogi|

About the Author:

Fenix
Fenix Solutions on energinen teknologiatalo, joka on erikoistunut liiketoiminnan kehittämistä tukeviin Microsoft Dynamics CRM- ja Power BI sekä Data Analytics-toimituksiin, markkinoinnin automaation järjestelmänä toimitamme ClickDimensions -ohjelmaa. Kaikenkokoisille yrityksille ja organisaatioille – toimialariippumattomasti. Toimintamme ydin on tuottaa kasvua ja tulosta asiakkaillemme. Autamme hyödyntämään markkinoihin, ihmisiin, asiakkuusprosesseihin ja -teknologioihin liittyvät mahdollisuudet. Kohtaamme asiakkaamme aina yksilöinä, ja oman kehitystyömme avulla pystymme tarjoamaan aina nopean käyttöönoton sekä asiakkaan tarpeita vastaavan ratkaisun. Kykymme tuottaa arvoa perustuu vahvaan liiketoimintalähtöiseen ajatteluun. Tiimiimme kuuluu liiketoiminnassa kannuksensa ansainneita strategian, johtamisen ja kaupallistamisen ammattilaisia sekä intohimoisia tietojärjestelmien kehittäjiä. Fenixläiset ammentavat voimansa liiketoiminnan ja Microsoft teknologioiden osaamisesta sekä aidosta uteliaisuudesta liiketoiminnan kehittämiseen. Olemme Microsoft Gold Partner.