Fenixin sisäinen CRM -projekti. Päivitys 9.2.2018

Lisää virtaa CRM-projektiin

Koska projekti kaipaa selkeästi lisää virtaa, kävimme osan tiimin kanssa hakemassa sitä aamulla pienen yhteistreenin merkeissä.

Kiire painaa päälle, sillä samaan aikaan teemme projekteja asiakkaidemme kanssa ja laitamme aina ensisijalle asiakkaiden yhteydenotot.  Olemme projektissa  vaiheessa, jossa eteen on tullut sekä teknisiä että omaan osaamiseen liittyviä haasteita ja projektitiimi onkin laitettu koville.

Samaan aikaan kuitenkin näkyy pientä valoa tunnelin päässä, Tuomas L. kommentoi:

”Niinhän siinä kuitenkin kävi, että kun hakkaa tarpeeksi kauan päätä seinään niin seinä antaa periksi, eli vähän hyviä uutisia: itse sain ensimmäisen laskun ulos järjestelmästä. Prosessi alkaa pala palalta hahmottua vaikka vielä on paljon mitä en ymmärrä. Sitten huonot uutiset: Ollaan vielä aika kaukana siitä mitä taloushallinnollinen johto toivoisi laskulta…”

Taloushallinnosta eli tämän osion ”sisäinen tilaaja” Mikko kommentoi:

”Projektissa ensimmäinen viikko, kun ei saatu oikein kunnon edistystä aikaan. Toimitusorganisaatio on tähän ihan kohtuullisesti resursoituntu, mutta huomaan että asiakaspuoli (minä itse) ei ole resursoitunut samalla tavalla, ja tuossa keskeinen syy driftaamiseen. Ensi viikolla, no matter what, asiaa viedään taas reippaasti eteenpäin”.

Olemme siis päässeet vaiheeseen, joka tulee eittämättä lähes jokaisessa projektissa vastaan: tilaaja ei ole täysin varma, mitä haluaa eikä ole varannut omaan kalenteriinsa aikaa. Tässä tapauksessa kyseessä on vielä varsin vaativa asiakas (Mikko Nordblom, Fenixin CRM -liiketoiminnasta ja taloushallinnosta vastaava).

Fenixin sisäisen CRM-projektin aiemmat päivitykset:

1204, 2018

Sisäinen CRM-projekti päivitys 12.4.2018

12.4.2018|

CRM -toimittajan oma järjestelmäprojekti: OMG, Käyttöönotto lähenee! Keskiviikkona validoimme laskutuksen toimivuutta ja totesimme sen pienten yskähtelyjen jälkeen toimivaksi. Procountoriin siirretty lasku sisälsi kaikki tarvittavat tiedot ja kirjausten erittelykin siirtyi automaattisesti Procountoriin [...]

2203, 2018

Sisäinen CRM-projekti

22.3.2018|

CRM -toimittajan oma järjestelmäprojekti - Dynamics 365 for Sales ja  Project Service Automation Yksi tämän vuoden kehityshankkeistamme on asiakaspalvelumme kehittäminen ja järjestelmiemme päivittäminen. Taustalla tulee pyörimään luonnollisesti ainakin Microsoftin D365 ja sieltä [...]

2003, 2018

Sisäinen järjestelmäuudistus – Microsoft Dynamics 365 for Customer Service

20.3.2018|

Fenixin sisäinen järjestelmäprojekti: Microsoft Dynamics 365 for Customer Service Fenixin sisäisen järjestelmäuudistuksen Customer Service -osion kick-off pidettiin 12.3.2018 Customer Service -osion aloituksessa käytiin läpi taustat ja tavoitteet. Palaverissa pohdittiin myös tarvittavat prosessiuudistukset [...]

203, 2018

Sisäinen CRM-projekti, päivitys 2.3.

02.3.2018|

Kuva Microsoft - Microsoft Dynamics 365 for Project Service Automation Kohti suoraviivaista käyttäjäkokemusta Microsoft Dynamics 365 for Project Service Automation Fenixin sisäisessä järjestelmäprojektissa pyrimme viime viikolla hahmottamaan, mitkä [...]

1602, 2018

Fenixin sisäinen CRM-projekti. Päivitys 16.2.2018

16.2.2018|

CRM-projektin suunta on ollut välillä kateissa "Viikon alussa pidimme palaverin Mikon (taloushallinto) kanssa ja saimme erinomaiset määritykset raporttien ja tietomallien osalta. Edellisen päivityksen jälkeen asiakasprojekteihin keskittyminen on vienyt mielenkiinnon ja [...]

902, 2018

Fenixin sisäinen CRM -projekti. Päivitys 9.2.2018

09.2.2018|

Lisää virtaa CRM-projektiin Koska projekti kaipaa selkeästi lisää virtaa, kävimme osan tiimin kanssa hakemassa sitä aamulla pienen yhteistreenin merkeissä. Kiire painaa päälle, sillä samaan aikaan teemme projekteja asiakkaidemme kanssa ja laitamme aina [...]

2901, 2018

CRM-organisaation muutos

29.1.2018|

Sopeudu tai kuole! Suomalainen liiketoimintaympäristö on muutoksessa: toisille tarjolla on eloonjäämiskamppailua ja toisille menestystä. Yhteistä kaikille on vaatimus sopeutua liiketoimintaympäristön muutoksiin. Fenixin missio on auttaa suomalaisia yrityksiä myymään ja markkinoimaan omia tuotteitaan ja [...]

2501, 2018

Fenixin sisäinen CRM projekti – päivitys 25.1.2018

25.1.2018|

Fenixin sisäinen projekti on käynnissä! Millaisen asiakkuudenhallinnan järjestelmän CRM-asiantuntijatalo saa? Ensimmäinen määrittelypalaveri on pidetty lähinnä laskutuksen näkökulmasta. Mikko esitteli laskutuksen nykyisiä kipupisteitä ja kävimme lävitse sekä nykyisiä että tulevia [...]

1901, 2018

Fenixin sisäinen CRM projekti – päivitys 19.1.2018

19.1.2018|

Fenixin sisäinen projekti on käynnissä! Millaisen asiakkuudenhallinnan järjestelmän CRM-asiantuntijatalo saa? Kerroimme joulukuun lopussa, että tulemme uudistamaan omat järjestelmämme ja aiomme tehdä tämän projektin julkisesti. Miksi lähdemme uudistamaan omia järjestelmiämme? [...]

2112, 2017

Millaiset kengät suutarin lapselle

21.12.2017|

Millaiset kengät suutarin lapsi saa? Yksi tulevan vuoden kehityshankkeista on oman asiakaspalvelumme kehittäminen ja järjestelmiemme päivittäminen. Taustalla tulee pyörimään luonnollisesti ainakin Microsoftin D365 ja sieltä Sales-, Marketing-, Customer Service- ja Project Service -sovellukset [...]

By |2018-02-16T09:01:03+00:0009.2.2018|Blogi, CRM, Projektit|

About the Author:

Tuomas Lilius
Tuomas Lilius toimii Fenixillä junior-ohjelmistosuunnittelijana. "Tällä hetkellä toimin tukitehtävissä osana Fenixin helpdesk-tiimiä, työskennellen mm CRM- ja markkinoinnin automaation ratkaisujen parissa sekä osallistun erilaisiin Microsoft Dynamics kehitystehtäviin. Taustani on logistiikka-alalla, jossa eri käänteiden ja tehtävien kautta päädyin IT-tehtäviin mm. varastonhallintajärjestelmien kanssa. Ohjelmointi on aina kiinnostanut minua, joten erilaisten työtehtävien lisäksi monet harrastukseni ovat lisänneet ohjelmointiosaamistani."